sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Kenttäratsastuksen aluevalmennukset 17.-18.1


Olimme Marin kanssa Peuramaalla kenttä aluevalmennuksissa. Mari meni Anubiksella, ja minä uudella hevosellani Wstegalla. Wstega ei ole blogissa aikaisemmin esiintynyt, ja monikaan ei sen olemassa oloa tiedä, vaikka onkin ollut täällä jo 2 kk! Ostin tamman siis Virosta, ja tarkoitus olisi saada siitä kisakaveria aluetasolle. (Vai mikä se nykyään on, 2-taso..?)

   
tehtävä nro:1
Tehtävä nro:2
Tehtävä nro:3
 No, anyways. Ensimmäisenä päivänä saavuimme paikalle  hieman myöhässä (kuten  tavallista..). Onneksi meillä oli mukana ihanat hoitajatytöt Linnea & Lyydia. No, siitä vaan reippaasti hevosten selkään ja ratsastamaan. Pakko vielä tännekin hehkuttaa, kuinka ihanaa oli ratsastaa Peuramaan isossa, lämmitetyssä ja täydellisenpohjaisessa maneesissa. Sitä uutta omaa maneesia odotellessa.. :D Aloiteltiin verkkailemalla hevosia ensin itsenäisesti, sitten tulimme  ravipuomeja (tehtävä nro:1). Eli toisessa päädyssä ravipuomi, jonka ympärille mini voltti ja toisessa päädyssä puomin päällä laukan nosto ja ympyrä laukassa. Ennen puomia oli siirtyminen takaisin raviin. Tunnin teemana oli ravilähestymiset (tehtävä nro 2 ja 3). Ennen estettä hyvä, aktiivinen ravi (ei saa kuitenkaan juosta alta), hyppy ja hypyn jälkeen sai jatkaa muutaman askeleen laukassa. Sitten rauhassa takaisin raviin siirtyminen ja kohti seuraavaa estettä.  Wstegaa aluksi vähän jännitti ja se kielsikin, kun ensimmäistä kertaa elämässään joutui hyppäämään superkapeaa pelottavaa koivuestettä. Hevosta ei saa opettaa kieltämään, joten yli vaikka kävellen ja kaikki puomit keilaten.. Onneksi tajusi pian idean, ja sitten ei ollut enää ongelmaa. Anubis hyppäsi tapansa mukaan tasaisesti ja virheittä kauhean röhinän saattelemana.. (Aina, jos Anubiksella menee  jokin vaikeaksi/joutuu käyttämään itseään ja ponnistamaan voimakkaaseen hyppyyn, kuuluu kauhea (huom! siis söpö) örähdys  :D) Vaikka muuten Anubis onkin nyt paljon paremman näköinen, kulkee ryhdikkäämpänä ja liike on lennokkaampaa kuin aiemmin.

















Wstwgan mielestä puomit on yliarvostettuja..


tehtävä nro:4
tehtävä nro: 5
Sunnuntain valmennukset alkoivat aikaisin aamulla (=kymmeneltä) .  Jatkoimme samalla teemalla kuin edellisenä päivänä, eli ravihyppyjä. Menimme  pidempää rataa, ja mukana oli myös muutamia erikoisesteitä, mm. lankku laine, vesimatto ja kapea koivueste. Hevosemme eivät onneksi kyttäilleet moisia kummallisuuksia J Loppujen lopuksi rata (tehtävä nro:4) oli nostettu 80-90cm korkeuteen. Ravihypyt ovat hevoselle kehittäviä ja hyvää jumppaa, ja niitä pitäisi harrastaa vähän useammin. Itse lopetin Wstegan kanssa siihen, kun olimme suorittaneet sen radan hyvin ja hevonen oli jo väsähtänyt kahden päivän tehotreenistä. Mari hyppäsi vielä Anubiksen kanssa yhden ”ekstra radan”, joihin lisättiin vielä in-and-out-sarja ja esteitä nostettiin. Marilla hieman keskittyminen herpaantui loppua kohti, ja Anubis otti kiellon (kuinkas ollakaan) kapealle koivuesteelle. Kuinkas se taas menikään? On kaksi tolppaa ja niiden välistä kuuluu mennä. Ei vasemmalta, eikä oikealta… :D Loppujen lopuksi Mari suoritti kuitenkin kivan ja siistin radan Anubiksella.





























 Aluevalmennettavilla oli muuten ”kotiläksyä”. Taitaa olla myöskin omille valmennusryhmäläisillemme tuttu juttu, nimittäin ”Sinä olet suuri”- itsearviointimikäliepsyykkinenvalmentautuminen lomakkeen täyttäminen! Eli nyt kaikki valmennusryhmäläiset, se minkä taakseen jättää sen edestään löytää, tiedätte  mikä (edelleen) teitäkin odottaa seuraavalla leirillä.